Elämää

Tarina Puro-nimen takana

Barcelonassa vuonna 2015 ensimmäisiä ihka omia yrityssuunnitelmia tehdessäni suurempi visioni oli inspiroida ihmisiä tekemään kestävämpiä valintoja elämässä (etsi ne suunnitelmat!) ja näyttää että vaihtoehtoja on lukemattomia perinteisten tuotteiden, ruoan ja ajatustapojenkin saralla. Halusin myös kerätä näistä asioista kiinnostuneita ihmisiä yhteen. Näitä tavoitteita kohti olen kulkenut usean projektin siivin, joita on ollut Puro Workshops ja luonnonkosmetiikan DIY-workshopit, vegaanikahvila Puro Café ja oma tuotesarja Puro Essentials. (Tarkemmin kirjoitin tarinastani TÄSSÄ postauksessa – linkki). Puro Concept on ollut yritykseni nimi koko tämän ajan ja se on kannatellut tilaa näille eri projekteille, se on ikään kuin ankkuri, joka muistuttaa mun missiosta ja visiosta mitä ikinä päädynkään tekemään. 

Puro syntyi runollisimmalla mahdollisella tavalla

Nimi Puro on syntynyt Salamancassa matkustaessani Espanjan ympäri. Olimme lähdössä hotellilta  samalla ovenavauksella erään pojan kanssa ja kävi ilmi, että olemme sattumalta molemmat suuntaamassa samaan kasvisravintolaan lounaalle. Vietimme päivän yhdessä puistoissa ja kahviloissa. Hänen nimensä on Alejandro ja hän tuli Salamancaan opiskelemaan runoutta. Istuimme teellä paikassa, jonka nimi oli humoristisesti Na Más Té, joka tarkoittaisi luovasti espanjaksi No More Tea. Ajattelin tämän olevan täydellinen hetki tulevan yritykseni nimen brainstormaukselle. Mulla oli sentään ensiluokkaista seuraa apuna! Luimme Eckhart Tollea espanjaksi, brainstormasimme nimeä ja tilasimme lisää teetä. Sen teehetken päätteeksi mulla oli lopulta nimi, josta olin todella innoissani ja ylpeä!

Puro tarkoittaa espanjaksi puhdasta (sama kuin englanniksi pure) ja yhdessä Suomen ja Espanjan merkitysten kanssa se oli täydellinen sana kuvaamaan visiotani puhtaasta, inspiroivasta ja kevyesti virtaavasta elämästä. Kevyesti virtaava elämä on tosin alkanut nyt vasta konkretisoitua ja alan pikku hiljaa ymmärtää mitä se todella tarkoittaa.

Jotain uutta ja raikasta

Mietin jonkin verran pitäisikö mun jo keksiä jotain muuta, kun tuo Puro on jo aika moneen kertaan käytetty, mutta tuntuu että se mitä se nimenä kuvastaa, alkaa nyt vasta todella kuvastaa myös sitä mitä oikeasti pystyn tarjoamaan. Blogin nimeen tuli kuitenkin myös jotain uutta ja raikasta – Pienistä Puroista kuvastaa sitä, että tämä blogi on syntynyt kaikista noista menneistä projekteista ja kommelluksista. Mun ei koskaan ollut tarkoitus tulla kahvilayrittäjäksi tai luonnonkosmetiikan ammattilaiseksi, mutta mun kuului kurkata niiden alojen sisälle!  Ne ovat tärkeä ja kiinteä osa sitä, mitä nyt voin maailmalle antaa, joten se saa näkyä myös nimessä. Enkä tiedä päättyykö tämä Puro tähän blogiin vai syntyykö siitä taas jotakin uutta – se jää nähtäväksi!

Ennen kaikkea blogin nimi, Pienistä Puroista, muistuttaa siitä, että meidän ei tarvitse tehdä mitään suurta ja mahtipontista elämässämme, jotta voimme vaikuttaa ympäröivään maailmaan ja jotta voisimme tuntea työmme merkitykselliseksi. Kaikki suuret saavutukset syntyvät pienistä teoista – ja nimenomaan juuri niistä pienistä teoista. Muista siis, että mitä ikinä oletkaan tekemässä ja kuinka pieniltä tekosi vaikuttavatkaan – ne ovat tärkeitä. Sinä olet tärkeä. 

Elämä ei ole suoraviivaista

Tämän tarinan päätteeksi toivon että mietit missä ehkä omassa elämässäsi olet umpikujassa, hakoteillä tai muuten jossain sellaisessa paikassa mikä tuntuu jotenkin epäloogiselta tai väärältä. Vaikka se ei ehkä nyt käykään järkeen, niin malta vielä, tulet kyllä ymmärtämään miksi jouduit kahlaamaan jonkin kiertotien. Kaikella on aina tarkoituksensa – aina. Tulet vielä olemaan kiitollinen kaikesta siitä, mitä haasteet pakottivat sut oppimaan.

Jos sulla heräsi jotakin ajatuksia oman elämän kiertoteistä tai mitä Pienistä Puroista sussa herättää – jaa ihmeessä alla olevaan kommenttikenttään! Kiitos, että otit tämän hetken ja liityit seuraani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *